Tervehdys ystävä!

Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, jos joku olisi väittänyt minun kirjoittavan elämästäni julkisesti. En totisesti. Takaraivossani kypsynyt väläys muuttui pikkuhiljaa ajatukseksi, ajatus mieliteoksi ja mieliteko todellisuudeksi. Joten tässä sitä ollaan; juuri Sinä tulkitsemassa sielunmaisemani sisältöä. Ah, kuinka kutkuttavan jännää, jopa pelottavaakin. Ainiin, kuka minä olen? Olen vajaa kolmekymppinen suomalainen mies, avopuoliso, poika, veli, ystävä, naapuri, fysioterapeutti, urheiluhieroja ja välillä toimin personal trainerinakin. Suuriin intohimoihini on kuulunut kaikenlainen liikunta. Varsinkin kamppailu-urheilu on ollut lähellä sydäntäni ja talvisin nautin snoukkailla pitkin lumisia metsäreittejä. Kolme vuotta tuli viihdyttyä myös jenkkifudiskentillä. Pidän myös tatuoinneista, sielukkaasta musiikista, tunnerikkaista ihmisistä ja hiljaisista aamuista kahvia siemaillen. Aina silloin tällöin yön värivaloihin kevein askelin singahtaminen on maistunut, hyvässä seurassa tietenkin.

 

Miksi oi miksi kirjoitan blogia?

Mutta miksi aloin kirjoittaa? Isoin syy tähän oli rikkoa rajoja sekä murtaa stereotypiaa suomalaisesta miehestä. Miehestä joka ei puhu eikä pussaa. Tai pussaa joskus, mutta ei puhu. Varsinkaan jos menee huonosti tai tuntuu pahalta.

”EI!” sanon minä. ”Hiljaisen jurottamisen aika on ohi, miehet!”

Toinen syy on halu jakaa omaa tarinaani. Miten itse olen kokenut sen, kun elämä ottaa niskasta ja painaa maahan ja pitää siellä pitkään. Potkaisee vielä muutaman kerran kylkeen, että ylösnousu olisi varmasti vaikeaa.

Selkokielellä tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista sairastumista. Sen minä olen kokenut. Koen edelleenkin tätä kirjoittaessani. Menin vuosia ohituskaistalla reilua ylinopeutta ja olen ollut elävä esimerkki siitä, kun keskitytään pelkästään määränpäähän eikä matkaan. Olin vakaasti sitä mieltä, että alan koulutettuna ihmisenä minä voin oikoa. Minun kehoni ja mieleni eivät tottele niitä lainalaisuuksia mitä opetin muille. Enhän minä tarvinnut mielestäni itselleni henkilökohtaista valmennusta, ei ei ei…

Pörrääjästä haamuksi

Muutamassa vuodessa entisestä elämäniloisesta ja energisestä liikunta-alan pörrääjästä tuli kämpässään piileskelevä haamu, joka ei erota perjantaita maanantaista ja joka ei jaksa nousta rappusia puuskuttamatta. Mitä kaikkia osatekijöitä tähän liittyy? Mitkä olivat isoimmat virheeni? Mitä opin tästä kaikesta? Miten nousen jaloilleni? Ehkä jakaessani tarinaani Sinulle, löydän viimein vastauksen kaikkiin näihin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.

 

So welcome on board mate! Työni sekä koulutukseni lisäksi olen kokemuksieni kautta oppinut paljon kehoni ja mieleni toiminnasta sekä esimerkiksi ravinnon merkityksestä, kun rajoja koetellaan toden teolla. Ja hektisessä nykymaailmassa supersuorittamisen valtakaudella raja-aitoja heilutellaan joka ikisellä. Aion raapia asioita pintaa syvemmältä. Niin kuin ne olen itse kokenut ja ymmärtänyt. Haluan kaiken tämän jakaa kanssasi, pala palalta. Suurin toiveeni on, että teksteistäni olisi jollekin kotonaan tuskailevalle edes pientä apua ymmärtämään omaa tilannettaan paremmin.

Totuus vapauttaa.

Rakkaudella,

Veli_K