Hejsan tjänare ystävät!

“Mens sana in corpore sano – terve sielu terveessä ruumiissa” totesi roomalainen runoilija Juvenal jo muutama vuosisata ennen ajanlaskumme alkua. Vaikkakin eräs opettajani aikoinaan minulle tokaisi, että ruumiista voidaan puhua vasta kun sydänkäyrä näyttää suoraa viivaa, niin kyseinen fraasi on askarruttanut minua. Mitä se tarkoittaa omalla kohdallani ja voisinko joskus oikeasti ymmärtää kehoni ja mieleni toimintaa? Tarkoitan siis aikuisten oikeasti. Mielenkiintoni ihmiskehon mystisyyttä kohtaan ajoikin minut hakeutumaan opinahjoihin, joissa sain pienen maistiaisen tästä vyyhdistä. Opiskelun lisäksi elämä ruokki uteliaisuuttani kehon ja mielen haasteilla, jotka pakottivat minut haalimaan lisää tietoa viisaammilta, kuten olenkin jo aiemmin kertonut.

 

Mieli janoaa vastauksia

Itselleni ei koskaan ole riittänyt pintapuolinen tieto. Usein toivonkin, että tiedonhaluni päästäisi minut vähemmällä. Elämäni olisi luultavasti paljon helpompaa.  Muistan mitä päässäni raikui kun ensimmäisiä kertoja kuulin toteamuksia, kuten ”ylirasitus voi sekoittaa hormonitoimintaa” tai ”kehoa ja mieltä ei voi koskaan erottaa toisistaan”. Siellä raikui suureen ääneen kysymys: ”miksi?” ja ”perustelkaa minulle miksi näin tapahtuu!”. Onneksi nykymaailmassa tutkimustieto on suurimmalti osin julkista.

Olen yrittänyt selvitellä syy- ja seuraussuhteita, mikäli esimerkiksi hormonitasapaino heittää ja vointi on huono sekä päässä rattaat eivät pyöri. En väitä olevani professoritason solututkija, mutta jotain on alkanut kuitenkin valjeta. Mainittakoon, että olen rampannut viimeisen kahden vuoden aikana niin monella lääkärillä, ettei niitä meinaa kahden käden sormetkaan riittää laskemaan. On kertynyt tutkimuksia, diagnooseja sekä lääketieteellisiä analyysejä romaaniksi asti. Osa on oikeita ja osa mielestäni kyseenalaisia. Mutta niistä tarkemmin lisää myöhemmin.

Jaakkola ja Hulmi asioiden ytimessä

Tänään muun pohdiskeluni lisäksi halusin tuoda esiin kaksi teosta, jotka mielestäni jokaisen joka etsii hyvää vointia, vireyttä sekä optimaalista suorituskykyä olisi hyvä lukea ajatuksella läpi. Itse koin saavani näistä monia hyviä vinkkejä purkamaan omaa dilemmaani kehon ”köhimisen” suhteen. Työkseen ihmisiä valmentaville nämä ovatkin mitä todennäköisimmin ns. peruskauraa ja hyvä niin.

Toinen paneutuu enemmän voima- ja lihaskuntoharjoittelun maailmaan ja toinen puolestaan laajemmin kehon toimintaan, muun muassa hormonitoiminnan koukeroihin hyvinvoinnin perspektiivistä. Etenkin jälkimmäinen auttoi minua ymmärtämään kehoni voinnin kokonaiskuvaa paremmin, sekä antoi vinkkejä mistä voisin kenties lähteä etsimään apua.  Kirjan nimi voi olla hämäävä, koska otsikossa komeilee sana ”dieetti”. Kyseessä ei siis ole teos, jonka punainen ja ainoa lanka olisi antaa ohjeet tiristämään rasvaprosentti sinne kuuluisaan kymppiin. Pidän siitä, että kyseisissä teoksissa ei esitetä asioita omina mielipiteinä ja tulkintoina vaan aihealueisiin löytyy faktatietoa tukemaan johtopäätöksiä.

 

Oman ajattelumallini mukaan oppimisprosessi etenee asteittain eli ”first things first”. Tällä tarkoitan sitä, että moni parempaa vointia ja uutta liikunnallista harrastusta aloitteleva perheenäiti/isukki tukehtuu nykymaailman informaatiotulvaan, ahdistuu ja ensimmäinen askel terveempään suuntaan jää aina huomiseen. Erityisruokavalioita, harjoitusmetodeja ja ”special-techniques”-videoita vyöryy ovista ja ikkunoista. Näissä kahdessa teoksessa asiat kerrotaan selkokielellä ja ymmärrettävästi, joten aloittelevalle jumppa-Pirkolle tai mave-Matille on helpompaa poimia ydinasioita omaan ”työkalupakkiinsa”.

 

Mikä toimii minulla, toimii kaikilla?!

Pakko myöntää, etten itse nuorempana viitsinyt perehtyä tarpeeksi näihin perusasioihin vaikka tahti oli kova ja viikot täyttyi maksimisykkeisistä fyysisistä harjoituksista. Elin vuosia harhaluulossa, että oma keho kestää kyllä, muiden vaivoja vartenhan tässä kouluja käydään. Ylimielisyys johtaa usein koettelemuksiin ja täten vaikeuksiin. Totta joka sana. Toivon, että nuorempi sukupolvi olisi viisaampi. Perehdyttäisiin ja kuunneltaisiin kehon signaaleja muutenkin kuin sen kuuluisan kantapään kautta.

Oman kehon kuuntelu ja varoitusmerkkien tosissaan ottaminen ovatkin mielestäni mukavasti framilla nykypäivän mediassa ammattilaisten toimesta. Nykyään äänessä ovat muutkin kuin 90-luvulla kulta-aikojaan viettäneet ex-bodarit, joita jostain syystä pidetään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilaisina.  Toki jos tähtäimessä on kilpailla kehonrakennus- tai fitnesslajeissa, heidän konsultaationsa on mitä luultavimmin oikea ratkaisu.

Avoin informaatio…uhka vai mahdollisuus?

Informaatiota nykyään siis riittää. Eräs itseäni hieman häiritsevä tekijä kuitenkin on, että monella julkisesti elämänohjeita jakavalla on yksi ja ainoa totuus. Periaatteena on usein ”mikä toimi minulla, toimii kaikilla”. Ja jos ei toimi, henkilö on luuseri ja toivoton tapaus. Tottahan toki on olemassa kaikkia hyödyttäviä yleisperiaatteita liittyen hyvinvoinnin parantamiseen, mutta mitä jos kaikki on jo kokeiltu ja siltikin olo on kuin jyrän alle jäänyt joka aamu?

So what`s my point? Pienellä itseopiskelulla luotettavista lähteistä voi siis olla suuren suuri myönteinen vaikutus elämäsi laatuun. Mitä enemmän sitä harrastat, sitä enemmän opit myös tervettä lähdekriittisyyttä, etkä usko jokaista uutta ja mullistavaa villitystä ilman päteviä perusteluja. Ja mikä tärkeintä, et tunne syyllisyyttä tai epätoivoa, jos jonkun ”asiantuntijan” hehkuttama metodi ei toimi juuri sinulla. Pääasia on, että tieto on julkista ja hyvinvoinnin eri osa-alueiden haasteista keskustellaan muuallakin kuin vauva.fi:n foorumeilla.

 

Rakkaudella,

 

Veli_K