Ciao!
Otsikossa komeileva kansanviisaus kantautui joskus korviini tuijottaessani televisiosta intensiivistä visailuohjelmaa. Tämä iskulause jäi jostain syystä kaikumaan päänupissani, joten jälleen kerran minun on suorastaan pakko avata ajatusvirtaani aiheesta Sinulle. Ovatko naiset ja miehet tosiaan niin eri planeetoilta kuin usein väitetään?
Ja kuinka perseestä me kaksilahkeiset sitten olemme? Mielestäni ainoa keino lähteä avaamaan aihetta on kertoa omista kokemuksistani. Olen jakanut jo vuosia elämääni naisen kanssa ja työskennellyt paljon naisvaltaisilla aloilla, joten olen alkanut pikkuhiljaa päästä kärryille otsikon perusteista. Toki nämä ovat vain omia havaintojani, eivätkä ne luonnollisesti päde kaikkiin.
Festarikesä on kreisii
Otetaan puntariin perinteiset kesäfestarit ja niiden läpivienti. Esimerkki naisporukan valmistautumisesta kesän kohokohta -viikonloppuun etenee kutakuinkin tässä järjestyksessä: Liput ovat ostettu ja hotelli festarikaupunkiin varattu vuosi takaperin. Muutamaa kuukautta ennen h-hetkeä aletaan miettimään likkaporukan yhteistä pukeutumisteemaa. Kuukautta ennen alkaa vinha nettishoppaus ja Whatsapp-ryhmässä tyyli- ja meikki-ideoiden puntarointi.
Paria viikkoa ennen alkavat ideat olemaan hiottu ja tehdään lopulliset valinnat vaatteista, meikeistä ja koruista. Myös kaikkien syötävät ja juotavat on tarkasti tuumailtu harmoniseksi kokonaisuudeksi.Viikkoa ennen on sovittu festariaikataulu, jolla hulabaloo -viikonloppu viedään läpi. Aikataulussa on tuntitarkasti mietitty milloin meikataan, syödään, nukutaan, juodaan, kreisibailataan minkäkin yhtyeen tahtiin ja niin edelleen. Homma rullaa ja kaikilla on niin mukavaa.
Sitten esimerkki miesporukan versiosta kesäfestareihin valmistautumisesta: Ostellaan liput jos muistetaan jossain vaiheessa kevättä, tuumataan ketä lähtee ja millä mennään. Jos mennään omalla autolla, kuski arvotaan ja kotiinpäin ajellessa se ajaa, kuka puhaltaa joskus nollat. Majoitusta ei jaksa murehtia, kesäyössä kellistää ruotonsa tarvittaessa vaikka puistoon.
Yhteinen aikataulu menee kutakuinkin näin: Kukin tekee mitä huvittaa. Hengissä olisi hyvä pysyä sekä lasaretti- ja putkareissuja välttää. Sanomattakin on selvää, että jokainen varaa viinaksia vähintään viikon tarpeisiin ja muutaman mikropitsan evääksi. Ugh ja let`s go!
Merkkipäivien hekumaa
Seuraavana mieleeni juolahtaa eroavaisuus siinä, miten nainen ja mies näkevät merkkipäivän vieton tai miten he toivoisivat itseään huomioitavan. Nainen toivoisi miehensä käyttävän mielikuvitustaan esimerkiksi syntymäpäivälahjaa hänelle valitessaan. Mielikuvitusta on käytetty jos mies on valmistanut seikkailuradan, jossa vihjeet kuljettavat innosta pinkeänä hehkuvan synttärisankarin lopullisen lahjan luo.
Kun naiselle moisen yllätyksellisen päivän järjestäminen on peruskauraa, mies tuskailee pari kuukautta ennen kumppaninsa merkkipäivää, että mitähän sitä keksisi. Tai unohtaa merkkipäivän tyystin ja livahtaa synttäriaamuna hakemaan kaupasta kukkia sekä suklaata ja ristii kätensä rukoukseen, että lipsahdus ei tulisi päivänvaloon.
Mitä me miehet sitten merkkipäivänä useimmiten toivomme? Mielikuvituksen käyttöä toivomme kyllä, mutta mieluiten makuukammarin puolella. Toimii kuin häkä, oli sitten syntymäpäivä, joulu tai juhannus.
Fengshui -kapina
Seuraava teema, jossa olen törmännyt ajatusmallien eroavaisuuksiin, on sisustaminen. Muistan, kuinka itse sisustin poikamiesboksini aikanaan. Pöytä, sänky ja sohva sisään, bändijulisteet seinälle, telkkari ynnä muu viihde-elektroniikka käyttöön ja homma bueno.
Kun muutimme avopuolisoni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiimme huomasin, että kaikkien silmä ei kestä pääkallolippuja seinillä. Tällöin kuulin ensimmäisen kerran termin ”fengshui”. Ymmärtääkseni se tarkoittaa harmoniaa, joka saavutetaan, kun sisustuksen värit ja muutkin elementit saadaan sielua rauhoittavaan harmoniseen yhteislauluun. Tämä edistää hyvinvointia.
Kapinoin ensimmäisen yhteisen kotimme sisustusvaiheessa usein avoimen radikaalisti. Etenkin armeijasta käteen jääneen baretin esilläpidon puolesta taistelin raivoisasti. Aiemmin se oli pönöttänyt uljaasti kunniapaikalla poikamiesboksini kaapin päällä. Pakko kuitenkin myöntää, että kun antaa naisen kosketukselle siunauksensa, on kotiympäristö huomattavasti viihtyisämpi, vaikka se baretti päätyykin kaapin perälle.
Mikä ihmeen kalenteri?
Olen myös alkanut hahmottaa, että naisilla pikkutarkka huolellisuus on enemmän veressä kuin meillä kaksilahkeisilla. Itse olen aina ollut hyvin suurpiirteinen ja luottanut ”mutu-tuntumaan”. Kuten kuvitella saattaa, olen mennyt monta kertaa takapuoli raapien puuhun, mitä tulee ajanhallintaan. Avopuolisoni sai minut seitsemän vuoden suostuttelun jälkeen harkitsemaan kalenterin käyttöä, jotta auton katsastus ei unohtuisi ihan joka vuosi.
Sama pätee ostoslistan tekoon. Itselläni ei vielä riitä kapasiteetti suunnitella viikon ostoksia. Lopputuloksena on se, että soitan ähisten ja puhisten puolen tunnin kauppareissulta kotiin noin kolme kertaa ja tiedustelen, missä kohti kauppaa listaan merkitty kikhernenuudeli tai Himalajan kristallisuola löytyy.
Romantiikkavinkit naistenlehdistä?
Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä aiheena mieleni sopukoista kumpuaa käsitys romantiikasta. Me miehet sekoitamme usein romantiikan erotiikkaan. Naisen sielu ei välttämättä läpätä punaisena rakkaudesta, jos mies ehdottaa vaivaantuneen hiljaisuuden siivittämän illallisen jälkeen pikaista varvia sohvalla ja tämän jälkeen saunan kautta yöpuulle menoa.
Minulla meni vuosia tajuta, miten tämän mysteerin voisi selvittää ja kuinka voisin kehittyä romanttisissa eleissäni. Avain mysteerin selvittämiseen oli se, että KYSYIN avopuolisoltani, miten hän kokee romantiikan ja mikä on hänen mielestään romanttista.
Aiemmin olin etsinyt vastausta esimerkiksi tv-sarjoista tai naistenlehdistä. Sama mysteerin ratkaisu päti myös esimerkiksi siihen, mikä on naisen mielestä seksikästä. Olin ajatellut, että esimerkiksi ”helikopterin pyöritys” tai tuhmat kuvat itsestäni teemalla ”kaikki esiin” ajaisi asian ja ilmapiiri täyttyisi kiihkosta lämmeten. Ei täyttynyt, eikä lämmennyt.
Jos simpanssikin oppii, ehkä minäkin?
Noh, oppia ikä kaikki! Jos simpanssejakin on saatu koulutettua tavaamaan käsillään sanoja tai laittamaan oikean malliset esineet oikeanlaisiin reikiin, on minullakin siis mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta. Naiset ovat siis Venuksesta ja me miehet, jos emme nyt ihan perseestä, niin jostain Venuksen laitamilta kuitenkin. Mutta tämäkään ei ole katastrofi. Meidän tulee vain keskustella ja paritella sopivassa suhteessa, niin tulemme toimeen vähintäänkin siedettävästi.
Noniin oman elämänne Superadonikset ja Bossladyt, kertokaas omia näkemyksiänne ja kokemuksianne aiheesta? Kuulisin niitä mielelläni!
Ps. Mistä tiedät, että mies on kiinnostunut sinusta romanttisesti? No näistä merkeistä tietenkin!
Rakkaudella,
Veli_K
Tervehdys Veli K.
Nauroin aamukahvini nenään ja mahan kipeäksi.
Aikasemminkin olen kommentoinut sun tekstejä ja taidanpa tehhä niin nytkin.
Tällä kertaa sanon alkuunsa että tuo kaikki oli huisaa. Hyvin havannoitua arkitodellisuutta. Mutta joudun pudottamaan pommin. Naisissakin on niitä jotka luulee fengshuin onevan lähinnä sushin tapaista ruokaa ja jonka kalenterin käyttö opetuksessa sen työkavereilla meinasi mennä hermot ja esim kello oli käsittämätön ja yhtä epämukava kuin käsitaudat. Vaatetus miekuisampi kun se on helppohoitoinen, erittäin mukava ja mieluusti vähän hiutunutkin. Eikä siinä vielä kaikki olen huomannut kasvattajana uutta samanmoista sukupolvea. Yritän saada tärkeimmät opit menemään läpi ennen kuin kyseisten otusten työkaverit hermoilevat heän puolesta.
Toisaalta samalla voin sanoa että osa miehistä osaa picknickien suunnittelun, lasten aikataulutuksen ja ihan luonnostaan jopa fengshuita. Olen ollut tilanteessa jossa räjäytän koko perheen picknikille ilosena sekamelskana täynnä tyytyisyyttä että ollaan päästy perille ja ulos ja tapaamaan koko ”mammojen” porukkaa. Kun siinä sitten istutaan alkaa eväiden, nyyttäri meiningillä kerättyjen, järjestely, enkä se ole suinkaan minä tai kukaan muistakaan naispuoleisista vaan yksi miespuolisista. Varmaan meistä sitten se öedantein. Tokihan lapset ovat omalta osaltaan opettaneet järjestystä tässäkin asiassa, koska ei ole kovin kivaa syödä hiekkaisia sapuskoja.
Nuoruudessa itse valitsin huonekalut sen mukaan mikä halvemmalla lähti. Ei ollut aikomusta olla siellä kun tarvittava lepo aika syöden, lukien, nukkuen ja toisinaan herkutellen ja juoden. Pelit ja rensselit löyty kunnes. Enemmän musaa ja kirjoja eikä yhtään koriste esinettä. Nykyäänkin non lasten tekemiä jos niitä on tai buddha patsaita muistuttamassa mielenrauhasta ja onnesta ja fengshui on järjestys jossa kaikki kerääntynyt mahtuu sopivissa kokonaisuuksissa löydettävässä järjestyksessä huoneistoon.
Mutta.. palaan asiaan josta aikaisemminkin kerroin joyen tämä ei ole kovi suuri uutinen eikä munkeksimäkään sukupuoli ei jakaudu geenien mukaan. Tosin todella tätä itse. Me ollaan ilosen kirjavaa sakkia, onneksi, vaikka juuri tuo sun karikatyyrimäinen kuvaus venuksesta ja perseestä (marssista) saakin vatta kippuralla nauramaan. Asioihin vainuttaa kasvatus geenit mutta myös persoonallisuus joskin välillä myös valinnat kun se mahdollistetaan tai asioista tehdään mahdottomuuksia kieltämällä jonkin asian olemassa olo.
Veli K sinussakin jos kuuntelet itseäsi löytyy naisellisuuteen yleensä liitettyjä piirteitä ja mitä enemmän tutkit tai mitä enemmän hyväksyt asiaa sitä, saattaa ymmärrys kasvaa siitä että mies ja nainen saattaakin sijaita saman planeetan Telluksen samoissa pohjukoissa ja että ymmärrys saattaa löytyä kahden niin oudosti erilaisen välille. Sama pätee seksuaalisuuden ilmetymisen ja muiden erilaiaten sidosryhmien välille sillä ne ollaan kaikki saman rodun, ihmisen, erilaisia ilmentymiä.
Elämän ymmärtäminen vaatii huolellista tutkimista oman toiseuden ja toisen toiseuden mutta myös sisimmän ja ulkoisen välillä ja kun sen oppii löytyy mahdollisuus harmoniaan johon tarvitaan hyväksyntää ja toisinaan jopa anteeksi antoa.
Upeaa kesää Veli K.
Jään edelleen odottelen lisää huiseja pohdintojasi ja huomioitasi.
-Hanna-
Moikka ja kiitos hienosta puheenvuorosta!
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Olen itse perinteisten miesstereotypioiden mukaan aivan liian analyyttinen märehtijä, joka elää
huomattavasti enemmän tunteella kuin järjellä. Sekä olen erittäin herkkä ja tunneskaalani hipovat helvetin syövereistä taivaisiin yhden päivän
sisällä satoja kertoja 😀 Tekstissä saattoi paistaa myös sarkasmi ja ironia tietyistä hetkistä, joista on jo vuosia 🙂 Silloin elin vielä
vahvasti stereotyyppisessä miehen mindsetissä ja en myöntänyt itsessäni muita piireitä olevankaan. Ah kuinka vapauttavaa on todeta ja nähdä
kaikki värit myös itsessä ja olla häpeämättä niitä! 🙂
Kiitos kun jaoit myös omia väläyksiäsi elämästäsi!
Mahtavaa kesää myös Sinulle Hanna!
Hyvä kirjoitus, tosin en tykkää siitä, että miehen pitää aina vähän mollata ”omiaan” jotta teksti on naistenkin mielestä luettavaa ja hauskaa. Nyt siihen riitti pelkkä otsikko. Olen nainen ja tunnistan kuvaamasi naisen omasta tuttavapiiristäni paremmin kuin hyvin (vaikka en siihen itse niin osu). Tunnistan myös miehet. On hauskaa kun viitsitään ja uskalletaan nykyäänkin vähän vitsailla naisten ja miesten eroavaisuuksista, teen sitä samaa omassa blogissani. Harva enää uskaltaa. Mutta kun puhutaan keskenkasvuisista (joista minä paljon kirjoitan), niin vastaanotto ei ole ihan näin suotuisia kun sinun tekstillesi on.. 🙂 Iloa kesääsi!
Moikka!
Ja kiitos kovin! Niin tosiaan, tämä otsikko vaan tarttui joskus korvaani lennosta ja oli minusta hauska, vaikkakin toki hieman brutaalihko 😀
Niin minusta näistä asioista ja kokemuksista voi tarinoida ja vaihtaa ajatuksia ilman, että se olisi jotenkin ahdasmielistä tai eri ihmistyyppien
samanarvoisuutta poissulkevaa. Väläyksiä arjestani, that`s about it.
Keskustelua seuranneena saatan saada pienen käsityksen kertomastasi mitä tulee lapsiin/nuoriin. Itse en toki voi siihen oikein osallistua, kun
ei ole jälkikasvua. Nykyään monet aiheet eskaloivat suuria reaktioita. Ehkäpä koittaa vielä aika, että kaikki tabuaiheet on saatu kaluttua läpi niin, ettei
välittömästi ylikuohuvalle keskustelulle ole enää tarvetta.
Kiitos kun jaoit ajatuksiasi ja mahtavaa kesää myös Sinulle!
Hirveästi en ole käynyt festareilla, mutta noin yleisesti kun on lähdetty miesporukalla jonnekin tapahtumaan niin se on mennyt aika pitkälti juurikin noin. Katsotaan ketkä lähtee, mahtuuko kaikki samaan autoon ja jos ei niin mietitään mistä toinen auto ja valitaan kuskit. Seuraava operaatio on, että joku kysyy ”Muistiko kaikki ostaa liput?” ja aina on vähintään yksi joka ei ole vielä ostanut. Sen jälkeen pohditaan missä kävästään syömässä ennen tapahtumaa ja otetaanko hotelli vai teltat. Sen jälkeen ei sitten muuta mietitäkään. Lähtöpäivänä jokaisella on mukanaan valitsemiaan juomisia ja eväitä ja sitten matka jatkuu kohti määränpäätä jossa jokainen saa tehdä mitä huvittaa. Meillä tosin sen verran rauhallinen ja toisistaan huolehtiva porukka, että jos joku näkyy häviävän liian pitkäksi aikaa niin lähdetään ihan porukalla etsimään ja katsomaan, että kaveri on kunnossa.
Merkkipäivät ovat tuttu dilemma. Minä itse en juurikaan välitä merkkipäivistä ja olen todella huono muistamaan päivämääriä. Opettelen kuitenkin muistamaan kumppanini merkkipäivän ulkoa ja yritän aina keksiä jotain kivaa ja hienoa lahjaksi. Usein teen kortin omin käsin enkä osta valmiina ja pyrin sisältämään lahjaankin jotain itse tekemääni. Kotikokkina myös saatan leipoa jotain hyvää yllätykseksi. Omasta syntymäpäivästäni en juurikaan välitä ja tästä olen saanut kinata jokaisen entisen kumppanini kanssa. Sanon aina etten tarvitse mitään lahjaa, että pelkästään hänen seuransa riittää, mutta sitten alkaa se vänkääminen, että ”Kyllä sinulle nyt pitää juhlat järjestää!” ja siitä sitten kinataan kunnes minä annan lopulta periksi. Vaikka haraankin aina vastaan niin myönnän, että se kun toinen haluaa järjestää minulle juhlat ja kutsuu kaikki ystäväni niihin ja leipoo juhliin ja tekee kaikkea muuta kivaa niin tuntuu todella hyvältä. Omat ystävänikin ovat keksineet minulle kaikenlaisia juhlia merkkipäiväni kunniaksi. Erään kerran ystäväni ostivat minulle junalipun Helsinkiin missä veivät minut syömään Hard Rock Cafeen. Tarjosivat alkupalan, pääruuan, jälkiruuan, viinin ja illan loputkin juomat. Sieltä menimme vielä erääseen pieneen rokkibaariin viettämään aikaa. Seuraavana päivänä toisen ystävistäni piti mennä töihin, mutta toisen kanssa lähdimme kiertämään pitkin Helsinkiä ja kävimme Kotipizzassa syömässä. Palasimme hänen asunnolleen katsomaan hyvin vanhoja elokuvia sillä hän tiesi minun olevan innokas katsomaan ja keräilemään elokuvia. Kolmantena päivänä toinen ystävistäni vei minut takaisin kotikaupunkiini vaikka edessä oli pitkä ajomatka.
Sisustaminen. Tämä on ollut itselläni hyvin jännä tilanne. Toisessa parisuhteessani kun ensimmäistä kertaa asuin yhdessä kumppanin kanssa niin minä sain vastuulleni sisustamisen. Hänen mielestään minulla oli todella hyvä maku sisustamiselle eikä hän halunnut muuttaa kodissamme mitään. Kaikki kalusteet olivat minun ja samoin taulut ja muutkin koristeet. Ainut asia minkä hän toi mukanaan oli matto keittiöön. Kolmannessa parisuhteessani emme vielä asuneet yhdessä, mutta puhuimme paljon yhteisen kodin sisustamisesta. Kumppanini ei halunnut minun sisustavan ollenkaan. Itse asiassa hän halusi, että talossa näkyisi enemmän hänen kosketuksensa ja minun ”reviirini” olisi makuuhuoneessa missä ainoastaan saisi näkyä jollain tapaa se, että minäkin asun siellä. Meillä tosin oli myös hyvin eriävät mielipiteet sisustamisesta. Minä itse pidin tuolloin enemmän ruskeista ja tummista väreistä ja hän taas piti valkoisesta. Koko hänen kotinsa oli pelkkää valkoista keittiön kaappeja lukuun ottamatta. Neljännessä parisuhteessani tuli jälleen erimielisyyksiä sisustamisesta. Minun mielestäni kodissa pitäisi olla persoonallisuutta ja siellä pitäisi näkyä asukkaiden persoonallisuus. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että olisin halunnut, että minun leffa-, -kirja -ja videopelikokoelmani olisivat olleet esillä hyllyissä ja keittiössä olisi näkynyt taulujen kautta intohimoni ruoanlaittoon. Hän taas halusi laittaa suurimman osan esineistä piiloon laatikoihin ja jättää esille korkeintaan pari koristepatsasta. Hänen sisustustyylinsä oli hyvin askeettinen omaani verrattuna. Lattioilla ei ollut laisinkaan mattoja eteisen ovimattoa lukuun ottamatta, seinillä oli pari pientä lintutaulua ja kalusteita oli todella vähän. Nykyisin olen itse aikamoinen perfektionisti sisustuksen suhteen. Jos entisten kalusteiden värit ei käy yhteen asunnon värien kanssa niin hommaan uudet vaikka joudunkin pienituloisena säästämään useita kuukausia.
Tämä, että miehet sekottaisivat romantiikan ja erotiikan keskenään niin en ihan komppaa. Lähinnä olen huomannut tätä vanhemmissa miehissä ja sellaisissa jotka ovat saaneet niin sanotun ”äijäkasvatuksen” kotona. Nuorempi sukupolvi ja omankin sukupolveni miehet osaavat kyllä olla romanttisia niin halutessaan, mutta toki heidänkin joukossaan on paljon niitä jotka eivät oikein tiedä miten osoittaa romanttisuutta. Minulle itselleni romanttiset eleet ihan arjessa ovat täysin luonnostaan tulevia asioita: ostan silloin tällöin kukkia tai jotain muuta pientä, annan iltaisin toiselle hieronnan ennen nukkumaanmenoa ja rasvaan selän, otan kädestä kiinni kaupungilla kulkiessa, ohikulkiessa annan suudelman, halaan toista takaa kun tämä häärää keittiössä jotain, mietin jo kuukautta ennen toiselle hienoa syntymäpäivälahjaa, kokkailen romanttisia illallisia tai vien ulos syömään, talvella jos toinen sanoo olevansa kylmissään niin tarjoan hänelle takkini senkin uhalla, että itseäni paleltaisi. Muutama vuosi takaperin eräs entisistä kumppaneistani itki uutena vuotena kun olin kokannut meille romanttisen illallisen mikä sisälsi hänen lempiruokiaan, olin ostanut hyvää viiniä, laittanut tuoksukynttilöitä pitkin asuntoa ja laittanut illallisen ajaksi taustalle soimaan romanttista musiikkia. Hän sanoi ettei kukaan muu ollut ikinä huomioinut häntä moisella tavalla. Se kokemus tuntui samaan aikaan sekä hyvältä, että hätkähdyttävältä. Mietin silloin, että onko tosiaan niin, että nykyaikana vanhan ajan herrasmiehet ovat harvassa. Samankaltainen kokemus on tapahtunut kahden muunkin entisen kumppanini kohdalla. Jokainen entisistä kumppaneistani on kertonut ettei kukaan ole osoittanut heille vastaavanlaista huomiota. Eräs exäni jopa kieltäytyi antamasta minun kantaa kauppakasseja kun oli tottunut siihen etteivät miehet tarjoudu kantamaan niitä ja minä tarjouduin samantien vapaaehtoisesti. Lopulta hän kuitenkin antoi ne minulle ja kehui jälkeenpäin herrasmieheksi.
Olen täysin samaa mieltä, että kommunikointi ja yhdessä keskustelu on kaiken avain. Valitettavasti siinä tuntuu olevan monella opettelemista ja itselläni se on ollut yksi syy miksi niin moni suhde on päättynyt sillä en jaksa loputtomiin maanitella toista keskustelemaan kanssani avoimesti. Parittelukaan ei enää siinä kohtaa auta kun toinen tahtoo puhua ja toinen ei suostu avaamaan suutaan.
Terve jälleen!
Ja kiitos antoisasta näkökulmasta aiheeseen jälleen kerran! Pakko sanoa, että olet selkeästi
kumppaniasi arvostava herrasmies. Vaikka itsekin välillä yritän kovasti, en ole vielä
teikäläisen tasolla monessakaan asiassa 😀 Mutta pikkuhiljaa hyvää tulee! Kaipa se
yrittäminen on pääasia 😉 Ikävä kuulla ,että olet noinkin monet erot joutunut läpikäymään. Aina kovia
paikkoja. Sinulla on selvästi myös hyviä ystäviä. Se on ilahduttavaa kuulla!
Mahtavaa helleviikkoa sinne suunnalle!
Morjensta vaan ja oleppa hyvä! Tulee se arvostus ihan luonnostaan 🙂 Kannattaa tosiaan yrittää sillä moni nainen tykkää kun mies osoittaa arjessa herrasmiesmäistä käytöstä. Varoituksen sana kuitenkin: sitä saatetaan alkaa pitää itsestäänselvänä kuten minulle kerran kävi ja tästä mainitsinkin aikaisemmassa vastauksessani yhteen toiseen blogiisi. Mutta yrittäminen se on tosiaan pääasia ja kannattaa tehdä asiat niin mitkä tuntuu itsestä luonnolliselta.
Neljä eroa tässä takana ja kaikki päättyivät vähän jokainen eri syystä. Ensimmäinen oli teiniparisuhde mikä loppui kun toinen laittoi tekstarilla haluavansa erota ja koskaan en saanut selville miksi. Toisessa parisuhteessa olin yhdessä narsistin kanssa joka hyppi minun ja entisen miehensä välillä ja leikki meillä hyvinkin taitavasti kunnes hoksasin mikä on pelin nimi. Tyypillinen tarina: tapaat ihanan ihmisen ja kaikki on mahtavaa ja koet ettet koskaan ole ollut yhtä onnellinen ja sitten toinen paljastaa todellisen luonteensa, pettää, valehtelee ja helvetti pääsee irti. Yritin yksin pitää sitä kaikkea kasassa ja saada suhdetta toimimaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Menetin tuolloin koulupaikkani ja viimeisimmän työni sekä masennuin vakavasti. Kyseinen suhde kesti kaksi vuotta. Ex pisti itse poikki, mutta yritti myöhemmin luikerrella takaisin jotta olisi voinut jatkaa peliä. En lähtenyt mukaan ja sain tervehtyä henkisesti rauhassa ja masennuskin hävisi kun ei tarvinnut enää kestää moista suhdetta ja ystävät olivat tukena. Kolmannessa parisuhteessa ei ollut oikeastaan varsinaisesti mitään vikaa ja olin kahden lapsen isäpuoli. Opin tuolloin millaista on olla lasten kanssa ja tykkäsin siitä. Syy eroon oli oikeastaan, että olimme exän kanssa luonteeltamme liian erilaisia. Siinä missä minä olin rauhasta ja hiljaisuudesta pitävä ja tykkään tehdä asiat kaikessa rauhassa niin hän oli semmoinen ihminen jonka piti alkaa touhuamaan jo aamu kuudelta ja jatkoi ilta seitsemään. Se kasvatti välillemme kitkaa ja totesimme sitten yhdessä, että ero on molempien ja lasten kannalta paras ratkaisu. Emme kyenneet löytämään kompromisseja asioihin. Neljäs parisuhteeni päättyi siihen kun en jaksanut olla enää toiselle sylkykuppi. Exäni kärsi masennuksesta, ahdistushäiriöstä ja epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Jaksoin melkein 2 vuotta olla se joka antoi enemmän, mutta sai aina vähemmän. Hyvin harvoin sain kiitosta mistään ja jos jotain meni pieleen se oli aina minun vikani. Yritin ymmärtää häntä, koska näin hoitajakin oli kehottanut vaikka tappelimme jatkuvasti ja omat voimani olivat lopussa. Lopulta tuossa muutama viikko sitten minulla tuli kuitenkin raja vastaan kun hän sanoi, että en ollut koskaan yrittänyt tehdä mitään auttaakseni häntä ja on minun vikani kun hän on alkanut juomaan liikaa alkoholia joka viikko yms. Varsinkin tuo, että en ole auttanut iski hermoon kun olin järjestänyt meille pariterapiaa avuksi, käynyt ammattilaisen juttusilla kysymässä neuvoa, käynyt hänen kanssaan kaupassa ja muualla mikä oli hänelle vaikeaa, autoin hänen muutossaan, tein heidän mummolaan ruokaa mukaan jne. En vaan enää jaksanut olla ihmisen kanssa joka syytti minua aina kaikesta, vähätteli minua, ei ottanut vastuuta omasta toiminnastaan ja ei suostunut puhumaan mistään vaikeasta asiasta ilman, että nostatti siitä hirveän riidan ja järkyttävää draamaa. Meinasin muuttua ihmisenä itsekin negatiiviseksi ja oma terveys kärsi jo siitä stressistä. Nyt näin sinkkuna on olo taas positiivinen ja muutenkin hyvä 🙂 Luultavasti en aio seurustella vähään aikaan kenenkään kanssa. Hyvää näissä entisissä parisuhteissa on kuitenkin ollut se, että ne kaikki ovat opettaneet jotakin.
Morjens!
Huh, olet kyllä kaiken tuon jälkeen varmasti oppinut erittäin paljon erilaisista elämänskenaarioista
nimenomaan parisuhteen näkövinkkelistä. Harmi toki kuulla, että sinua on laitettu kerta toisensa jälkeen
todella lujille, vaikka itse olisit selkeästi vain halunnut tasapainoisen ja kestävän suhteen.
Noh kyllä se vielä eteen astuu! Kuulen jatkuvasti, kuinka tuskaillaan, että missä ne kaikki hyvät miehet ovat.
Sinä olet selkeästi sellainen, ja joku onnekas sen tulee vielä ymmärtämään ja tarjoamaan hyvyyttä&täyden sielun
kumppanuutta sinulle vastavuoroisesti takaisin! Minulla ei ole tästä epäilystäkään.
Yrittäminenhän se on pääasia ja ei se monelle ole helppoa jos ei tule luonnostaan. Teini-iässä sai naisiltakin kuulla ”Ootsä homo?-kysymyksiä kun avasin heille oven niin en ihmettele jos joistakin miehistä tuntuu jopa kiusalliselta tehdä herrasmiesmäisiä eleitä jos ovat nuorempana saaneet kuulla siitä tuommoisia kommentteja 🙂 Monta eroa ja kaikki päättyneet mikäkin vähän eri syistä, mutta opittu on niistä ja nyt olisi tavoitteena löytää se kumppani jonka kanssa yhteiselo sujuis jouhevasti ilman turhia tappeluita ja sen semmoista. Mutta kaikki aikanaan. Hyviä ystäviä on ja vaikka joitain on elämästä poistunut niin kaksi parasta ystävää on jääneet on tilanne ollut mikä tahansa 🙂
Samoin sinne!
No ainahan jokaisessa parisuhteessa pieniä kätinöitä on joskus ne vaan paisuu uskomattomiin mittasuhteisiin kun tuntuu et pariskunta on eri aikakaudelta
Tosi kuin vesi!
Ex-anoppini osti minulle tuon kirjan lahjaksi,hiukan sen jälkeen kun olin hänen pojalleen pakannut tavarat ovenpieleen,valmiiksi poistumista varten.
Mikä siinä on että jotkut äidit puolustavat poikiaan,vaikka käytös olis aivan perseestä?Itsellä on 4 poikaa,on ollut tilanteita joissa kantaani on kysytty,silloin kyllä kerron omillenikin,että ottavat vastuun,ja ottaa opikseen.
Moikka,
Kysymykseesi koskien äitejä en oikein osaa vastata. Kyse voi usein olla siitä, että ei haluta nähdä itselleen rakkaan
henkilön käytöstä vastapartnerin näkökulmasta, koska on itse ollut isossa roolissa lapsen kasvatuksessa. Näin ollen
tuntee ehkä jollain tavalla osallisuutta pojan käytökseen, jolloin defenssit puskevat pintaan ja kieltäminen on helpompaa
kuin asioiden myöntäminen sellaisena kuin ovat. Tällasita arvailua! 🙂
Mukavaa viikon jatkoa Sinulle!