Tervehdys!

Ja heti kärkeen mahtavaa uuttavuotta  jokaiselle siellä ruudun takana! Olkoon se meille suotuisampi kuin edellinen.

Tänään haluan kertoa ajatuksiani aiheesta, joka itseäni on mietityttänyt jo hyvän tovin. Dilemmani kuuluu näin: Miksi kehopositiivisuutta ei edelleenkään saada pysyväksi osaksi liikuntapalveluita ja etenkin personal trainingia, vaikka se sitä kipeästi kaipaisi? Tai siis ihmiset kaipaavat.

Mikä kehopositiivisuus?

Kehopositiivisuuden alkuajat voidaan jäljittää 60-luvun New Yorkiin. Tällöin pieni porukka alkoi liikehtiä ja vastustaa aikansa jyrkkää lihavuuden demonisointia sekä ylipainoisten systemaattista kaltoin kohtelua ja yleistä paheksuntaa. Tuohon aikaan ja vielä monta vuosikymmentä tuon jälkeen, puhuttiin ”Fat Acceptance”-liikkeestä.

Liikkeen sanomasta alkoi tulla osa valtavirtaa 90-luvulla, jolloin edelleen puhuttiin yhteiskunnan suhtautumisesta ylipainoisiin sekä tiukoista ulkonäköstandardeista. Termi ”body positive” lanseerattiin vuonna 1996. Liikkeen uusin aalto, jonka katsotaan alkaneen vuonna 2012, alkoi ajatus laajentua myös siihen, miten yhteiskunta suhtautuu kaikkiin, kellä ei ole perinteisesti hyväksytyn muotin kaltainen keho (esimerkiksi etnisyys, vammaisuus, amputaatiot jne.)

Syntyi ajatus, että kaikki kehot ovat yhtä arvokkaita, mutta miksi vain yhdentyyppistä näytetään joka tuutista?

Personal trainer voi vaikuttaa negatiivisesti

Personal trainerit ovat tekemisissä ihmisten ja heidän kehojensa kanssa. Tai itse haluaisin todeta, että ihan vain ihmisten. Olen kuullut lukuisilta ihmisiltä, ketkä haluaisivat aloittaa tutustumaan liikuntaan esimerkiksi kuntosaliharrastuksen parissa, että eivät uskalla ottaa personal traineria. Usein pelko vaa`alle heti ensimmäisillä minuuteilla komentavasta PT:stä kavahduttaa.

Jostainhan nämä pelot kumpuavat, eikö? Ehkä on kokeiltu pari kertaa ja tuumattu, että aina sama laulu, not for me. Kuulemani tarinat ovat tosia.

”Kovaa ajoa ja läski tirisemään!”

Nyt reilun kymmenen vuotta terveys/liikunta-alalla olleena voin todeta, että skene on muuttunut hurjasti. Vielä viisikin vuotta sitten personal training oli laajalti sitä, että tyrkättiin vaa`alle, kysyttiin paljonko painoa haluaa pudottaa, toruttiin huonosta elämänasenteesta ja itsensä laiminlyömisestä, töötättiin kaloritarkka ravinto-ohje ja treeniohjelmat kouraan ja huikattiin perään ”Eikun kovaa ajoa, läski tirisemään!”.

Tämä malli toimii osalle, mutta myös ison osan ihmisistä se ajaa ovesta ulos niin, että eivät hengenhädässäkään tule enää takaisin ja jälleen yksi yritys meni metsään. Ja tähän malliin ei voi olla törmäämättä tänäkään päivänä. Ihmettelen kovasti, miksi?

Vähemmän oletuksia

Personal trainerien ja uskaltaisin sanoa suurimman osa liikunta-alasta, olisi hyvä tehdä tietoinen päätös siitä, että emme olettaisi niin paljon. Tiedän faktana, että monella PT:n näytetunti on jäänyt myös viimeiseksi, koska automaattisesti asiakkaan on oletettu haluavan pudottaa painoa. Iso osa ei halua tai se on prioriteettilistassa hyvin matalla.

Kehopositiivisuus tuo personal trainingiin sen vivahteen, että lähtöolettamukset, mitä asiakas haluaa alan ammattilaiselta, tulee häneltä itseltään. Ei suinkaan meiltä, ketkä usein tarkastelevat asiaa hyvin eri kontekstista kuin asiakas. Jos asiakas haluaa löytää liikunnan iloa edes hivenen, asia on sitten niin. Mikä oikeus meillä on vihjailla hänelle painonpudotuksesta? Annas kun kerron, ei mikään. Näin toimiessasi mahdollisesti näet asiakkaan viimeistä kertaa.

Tottahan toki, jos asiakas lyö tiskiin selkeät tavoitteet ja yksi on painonpudotus, emmehän vastaankaan ala laittamaan. Itse en esimerkiksi viime keväänä satojen ohjaustuntien aikana mitannut yhtään painoa keneltäkään ja hyvä tuli.

Case InBody-mittaus

Keväällä luokseni tuli asiakas, nuori pienen vauvan äiti. Hän oli hyvin ahdistuneen oloinen. Väsymys ja uusi elämäntilanne lapsen kanssa olivat uuvuttaneet naisen. Tuskaisena hän kuitenkin totesi, että ”Kaipa se InBody-mittaus on otettava, vaikka tiedän tulosten masentavan entisestään…”

En hevillä unohda naisen riemua kasvoilta, kun kieltäydyin ottamasta mittausta ja totesin aloittavamme perusasioiden äärellä, jotta saataisiin hänen elämänlaatuunsa ja yleisiin vointiin pientä kohennusta. Kyseissä tilanteessa ahdistusta lisäävä InBody-mittaus olisi ollut se viimeinen nyrkinisku palleaan. Surullista on, että kyseinen asiakas vilpittömästi oletti sen kuuluvan konseptiin tilanteesta riippumatta ja vaa`alle pitää mennä vaikka väkisin.

Syömishäiriöt kasvussa

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim kirjoitti viime vuoden kesäkuussa: ” Syömishäiriöitä pidetään usein erityisesti länsimaisena ilmiönä, mutta tuoreiden tulosten perusteella syömishäiriöt ovat yleistyneet ympäri maailmaa.”

Lähtöajatus on totta kai, että syömishäiriön hoito ei ole personal trainerin vastuulla. Mutta miten PT voi olla ainakaan pahentamatta syömishäiriöisen oirehtimista on se, että kiinnitämme enemmän huomioita sensitiivisyyteen, kuinka kohtaamme ihmisiä.

Syömishäiriö ei välttämättä tule alkukartoituksessa esille, koska stigman pelko pitää asiaa pinnan alla. Kun personal trainer kohtaa lähtökohtaisesti jokaisen asiakkaansa sensitiivisen vuorovaikutuksen otteella ihmisenä ihmiselle, vältyttäisiin monilta turhilta takapakeilta.

Kuuluisa kokonaisvaltainen hyvinvointi

Mitä se kuuluisa kokonaisvaltainen hyvinvointi sitten on? Kuten sanoin ”Iso Kolmonen”-podcastin jaksossa, jossa olin turinoimassa liikunta-alan ammattilaisen roolissa, kokonaisvaltainen hyvinvointi kiteytyy mielestäni tähän: Se on sitä, että jaksaa motivoitua elämästä ja elämään. Se on sitä, että löytyy voimavaroja toteuttaa itseään niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Koska sitähän täällä maan kamaralla ollaan tekemässä, toteuttamassa itseämme yksin sekä yhdessä, eikö?

Vähemmän arvostelua, enemmän auttamista

Kun palaan takaisin yksilöohjauksen pariin personal trainerina ja fysioterapeuttina, isoin teesini on: ”Vähemmän arvostelua, enemmän auttamista”. Koen, että personal trainer on palveluammatti, ei arvosteluammatti. Ei ravintolassakaan tarjoilija arvostele tilaamasi annoksen makroravinteita (toivottavasti). Meidän ammattilaisten tehtävä on auttaa, ei arvostella ihmisen aiempaa elämää.

Meillä kaikilla näkyvissä on vain jäävuoren huippu. Pinnan alla nököttää köntti nimeltä elämä. Jokaisella köntti on omannäköinen ja sitä täytyy kunnioittaa, ETENKIN kun tarjoat auttavaa kättäsi ammattilaisena.

 

Rakkaudella,

Veli_K

Ps. Suosittelen liittymään Facebookin AINOAAN kehopositiiviseen terveysryhmään, jossa ihmiset voimauttavat toinen toisiaan ilman kehovihaa, jämähtäneitä ”Niskasta kiinni”-puheita tai itsensä/muiden arvostelua.

Millaisia kokemuksia sinulla on personal trainingista? Kaipaisitko Sinä muutosta asenteisiin?