Tervehdys Toverit!
Minulta on sangen moneen otteeseen tivattu miksi olen ja pysyttelen edelleen kasvottomana. Osa on epäillyt minua naiseksi, jotkut todenneet minun olevan munaton luuska ja täysi narri, koska vaellan varjoissa.
On ollut ilo myös huomata, että suurin osa teistä mahtavista lukijoistani olette tuoneet esille, että tekstin sisällöstä näkee parhaiten, kuka minä olen. Koen kuitenkin, että on aika valottaa tätä ”varjokaappi”- asiaa omasta näkökulmastani.
”Omista asioista ei puhuta”
Kun aloitin kirjoittamaan viime keväänä, olin kauhuissani ennen kuin painoin ”Julkaise”-nappia ensimmäistä kertaa. Olin aina ollut siinä uskossa, että omista asioista ei puhuta oman talouden ulkopuolelle. Ei varsinkaan ongelmista tai vakavammista haasteista.
Tämän lisäksi en ollut pitänyt itseäni yhtään luovana ihmisenä, vaikka tietty tarve etenkin kirjoittamiselle oli aina kytenyt minussa. Olin haudannut sen lopulta aina muiden asioiden ja ohituskaistaelämän alle.
Sukellus syvään päätyyn
Sukelsin aiheissani heti syvään päätyyn. Päätyyn, mihin moni sukeltaa esimerkiksi muutaman vuoden kirjoittamisen jälkeen. Minulla oli tarve puhua juuri näistä asioista juuri sillä hetkellä.
Olin hukassa, mutta samalla tunsin paloa alkaa puhumaan tietyistä aihepiireistä. Kuitenkin sisälleni muodostunut häpeä kokemistani asioista ja alhoista veti minut varjoihin.
Häpeän viittaa karistamassa
En ollut vielä valmis antamaan tarinoille kasvoja. Vielä tuolloin ajattelin, että totaalinen kaatuminen elontiellä on absoluuttisen heikkouden merkki. En halunnut antaa kasvoja heikkoudelle. Edes oma perheeni ja suurin osa lähipiiristäni ei tiennyt blogistani moneen kuukauteen, kun olin aloittanut kirjoittamaan.
Muun muassa Teidän ansiostanne olen rohkaistunut jokaisen julkaisun jälkeen yhä uudelleen, kun epäilyksen puristava ote on hamunnut kaulalleni. Ote puristanut ja kyseenalaistanut, kannattaako minun jatkaa kirjoittamista. Olen lopulta saanut läimäistyä kaulaa puristavan käden syrjään. Minä jatkan, koska tämä tuntuu hyvältä ja saan joka kerta jakaa tarinoita vastavuoroisesti kanssanne.
”Mitä tapahtuu, jos astun esiin?
Olen myös ajatellut paljon tätä varjoissa vaeltelua. Olen joka kuukausi enemmän sitä mieltä, että lähitulevaisuudessa haluan antaa tarinoille kasvot ja olla edessänne, ihminen ihmiselle.
Vielä ei kuitenkaan ole sen hetken aika. Valo lisääntyy kevään myötä ja lopulta varmasti viimein hyppään itsekin siihen täältä hämärän puolelta. Epäilyksen ote ja kuiskaukset: ”Mitä tapahtuu, jos astun esiin?” pyörii edelleen spiraalin lailla nupissani. Kun tämä spiraali on pysähtynyt ja vesi on tyyni, on aika astua valoon teidän joukkoonne rakkaat Ystävät!
Ainiin, tsekkasin äsken vielä kerta kiellon päälle pöksyyni ja tunnustelin aataminomenaani. Voin täten edelleen vahvistaa, että kyllä täällä mies on puikoissa. Kohdallani ei myöskään ole kyse siitä, että nainen tuntisi olevan teljettynä miehen vartaloon. Ihan vaan vielä kertauksena epäilijöille 😉
Valoa kohti sanoi joku joskus jossain,
Nähdään myöhemmin!
Ps. Blogini alkuaikojen tunnelmia altaan syvemmästä päädystä löydät myös tästä ja tästä.
Rakkaudella,
Veli_K
Olet varmaan tehnyt itsellesi myös kysymyksen: Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua…😉
Iltoja!
Heh olen kyllä..ja olen ehkä pääsemässä lopputulokseen asian tiimoilta ;D
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos taas kirjoituksesta sinulle! Luen mielenkiinnolla niitä, on mahtavaa kun joku mies kirjoittaa sisimpään tuntojaan, vaikka olen nainen ja elämää paljon mittarissa, niin ihmisten aidot tunnot tunnot ja ajatukset kiinnostaa. Niistä voi peilata itseään ja kenties oppia jotain. Häpeä on monen kokemus, jota olen itsekkin kokenut. Minusta on tosi rohkeaa kun kirjoitat, se on kylliksi varmaan monille, ei tarvitse kaikkea paljastaa, tekee niin kuin hyvältä tuntuu.
Moikka!
Ja iso kiitos sanoistasi. Mahtava kuula, että saat teksteistäni jotain irti! Se on isoin palkinto tästä harrastuksesta.
Tosiaan, omaan tahtiin tässä on mentävä ja edettävä pikkuhiljaa varpaalla vettä kokeillen. Se tuntuu hyvältä tässä vaiheessa. 🙂
Mahtavaa uuta viikkoa Sinulle!
Kiitos hyvästä blogista.
Kiitos itsellesi mielenkiinnostasi tekstejäni kohtaan! Olen otettu 🙂
Anonyymina lukijana on helppo sanoa, että paljasta kasvosi. Minä kun en niistä seurauksista joudu kärsimään! 😉 Musta on ollut virkistävää etten tiedä miltä näytät vaan olen voinut luoda mielessäni kasvot sinulle. (Päivästä riippuen näytät mielessäni Esko Eerikäiseltä, Ed Sheeranilta tai Elias Kaskiselta.) En ole hetkeäkään epäillyt ettetkö olisi mies. Sen verran miesmäinen kirjoitustyyli sinulla on. Olet harvinainen mies, kun uskallat puhua tunteistasi ja analysoida itseäsi, elämää ja ajatuksiasi. Arvostan. Naisena blogiasi on ilo lukea. Nyt ymmärrän hieman paremmin teitä miehiä ja teidän omituisuuksia, jotka tekevät teistä kiinnostavia ja ihania. Mutta minä luen blogiasi jatkossakin – paljastitpa kasvosi tai et. Tee niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Ei niin kuin muut tahtoisivat.
Moikka!
Kiitos kauniista sanoistasi ja ilo kuulla, että tykkäät lueskella pääkoppani sisällön tuotoksia. 🙂
Siksi tätä alunperin aloinkin tekemään, että ymmärrys ja tietoisuus ”mieskulttuurista” olisi pykälän verran laajempaa! Teen juurikin
kuten neuvot eli miten hyvältä tuntuu, milloin oman elämäni Ed Sheeranina, milloin Elias Kaskisena 😉
Ehkä lopulta sinunkaan ei tarvitse enää luoda pelkkiä mielikuvia, vaikka se on tainnut olla ihan lystiäkin 😀
Voimaa loppuviikkoosi!