Syksyinen tervehdys ystävä!
Olen kuullut jonkun viisaan sanovan, että ainoa mikä elämässä on varmaa, on muutos. Muutoksen voimalta ei välty ympäristö, eläimet tai varsinkaan me ihmisiksi itseämme kutsuvat olennot. Tämä vuosi on ollut minulle muutoksen vuosi. Olen käynyt syvältä viiltävää nahkan uudelleen luomisprosessia läpi. Alkuvuodesta tuntui, että muutos vie minut pimeyteen ja pitää siellä lopun ikääni. Tällöin elämänhaluni oli koetuksella. Minulla oli pitkään olo, että elämän erotuomari on viheltänyt pilliinsä ja osoittanut kädellään minut ulos kentältä. Oli tunne, että: ”I`m done here”. Se on pelottava tunne. Olin henkisesti kuollut.
Olen kertonut aiemmin blogissani paljon sairastumisestani ja kuinka se muutti arkeani. Syksy on monille ankeuden ja harmauden aikaa. Minä pidän syksystä. Ilmassa väreilee uudet tuulet ja ympäristö muuttuu konkreettisesti. Henkäisy raikasta ilmaa syysaamuna on kuin uutta elämänvirtaa minulle. Alan pikkuhiljaa nousta kanveesista. Nyt olen jo korkeassa polviasennossa. Ehkä seuraavan vuoden mittaan jo toivon mukaan jaloillani, edes huterasti.
Romahdus on ollut minulle tutkimusmatkaa omiin varjoihini. Olen alkanut saada niistä enemmän otetta kuin ne minusta. Myös peilikuva pinnan alta on alkanut hahmottua minulle. Olen vihdoin alkanut ymmärtää, mitä sieluni tarvitsee hengittääkseen. Enää ei ego määrää tässä ruhossa. Vuoden lepo, kahden vuoden psykoterapia sekä kyltymätön tuki avopuolisoltani ovat olleet elintärkeässä roolissa siinä, että olen saanut roikuttua jotenkin elämänsyrjässä kiinni. On se toki vaatinut itseltänikin satoja ja taas satoja työtunteja itseni kanssa sparraten. Mutta Luojalle kiitos siitä, että muutos on ollut mahdollinen. Tälle koko vaiheelle on tietääkseni olemassa nimityskin. Nämä ovat olleet kasvukipuja.
Napanuora katki
Minulle on myönnetty Kelalta 60 vuorokauden pituinen työkokeilujakso. Tämä tarkoittaa pehmeää paluuta takaisin työelämään. Jakson aikana kokeilen omia voimavarojani osa-aikaisena työntekijänä. Olen tehnyt radikaalin päätöksen jättää entisen alani kokonaan taakseni. En enää palaa ainakaan tässä vaiheessa elämääni terveys- tai liikunta-alalle. Tarvitsen tätä napanuoran katkaisua kipeästi. Haluan pysyä vain ja ainoastaan liikunnan harrastelijan roolissa. Mutta miten päädyin tähän ratkaisuun?
Minussa velloi vahva ristiriita jo pitkään ollessani vielä personal trainerin tehtävissä. Toki oma alati alaspäin menevä vointi vahvisti tätä ristiriitaa. Sisimmässäni kuitenkin tiesin, että en enää kuulu tähän maailmaan. En halua enää vahtia kenenkään syömisiä tai laihtumisia. Se on tärkeää työtä kenelle se kuuluu. Minulle se ei enää kuulu. Tuumailin aikani ja kun totesin, ettei fysioterapeutin tai liikunta-alan tehtävät enää herätä minussa mitään tunteita, päätin katkaista kehän. Im out. On muutoksen aika.
Koukussa
Löysin kirjoittamisen tänä keväänä. Olen aina uskotellut itselleni, että minussa ei ole piiruakaan taiteellisuutta tai luovuutta. Elinympäristöni lapsena ja nuorena antoi oman tukensa tälle uskomukselle. Silti sisimmissäni olen aina haaveillut, että voisin luoda jotain uutta, jotain omaa. Jotain, jossa oma sisimpäni ja sen tarinat saisivat värit ja muodot.
Viime aikoina olen keskustellut satojen ihmisten kanssa, jotka ovat tekstieni perusteella kertoneet omia näkemyksiään ja tarinoitaan. Se on ollut mahtavan voimakasta, suorastaan eheyttävää. Tätä minä haluan tehdä. Olen koukussa. Haluan antaa itsestäni paloja ja saada niitä teiltä rakkaat lukijat mutusteltuna takaisin.
Enkelit ja demonit
Olin elokuussa elämäni ensimmäistä kertaa avustavassa sivuroolissa elokuvan kuvauksissa ja muutama päivä sitten samoissa tehtävissä eräissä mainoskuvauksissa. Tämä maailma on mielestäni äärimmäisen maaginen ja mielenkiintoinen. Vaikka kyseisen elokuvan kuvauksissa höyläsimme yhtä kohtausta läpi koko yön aamuviiteen, olin väsymyksestä huolimatta haltioitunut. Samalla sain hieman tutustua erääseen maamme näyttelijöiden kermaan kuuluvaan henkilöön. En tiedä mistä se johtui, mutta siihen maailmaan tunsin kuuluvani.
Pirut olkapäälläni jaksavat kuitenkin päivittäin kuiskia korvaani: ”Pelle! Suutari pysyköön lestissään!” Nämä pienet ja riivaavat oliot olkapäilläni haluavat pitää sieluni syvimmän olemuksen otteessaan. Ne haluavat kahlita minut ja varmistaa, että en lähde seuraamaan tällä hetkellä utopistista unelmaani. Ensimmäistä kertaa elämässäni aion kukistaa ne. Olen päättänyt vakuuttaa itselleni, että minusta löytyy tarvittavaa luovuutta ja luonnetta mitä uusi polkuni vaatii. Voimavarojeni riittäminen jännittää minua, mutta olen päättänyt kokeilla kepillä jäätä.
Viihdyn kameran edessä ja kirjoituskoneen ääressä. Silloin sieluni resonoi lämpöä ja aitoa hekumaa, jonka olen kauan sitten kadottanut. Pieniä merkkejä on jo ilmassa, että alanvaihtosuunnitelmani ei ehkä olekaan täyttä utopiaa, mutta siitä kerron myöhemmin lisää. Palasien on ensiksi loksahdeltava paikoilleen. Pysy siis matkassani ystävä hyvä, mennään yhdessä maaliin. Tehdään tämä porukalla, minä täällä ja Sinä siellä. Luodaan nahkamme uudelleen ja heitetään vanhat ja kulutetut nuotioon. Annetaan niiden palaa!
“It’s been a long, a long time coming
But I know a change gonna come, oh yes it will”
- Sam Cooke: ”A Change Is Gonna Come”
Rakkaudella,
Veli_K
upea uutinen harmaaseen päivään! Tämä on aika rankka tauti, joten on hienoa, että olet kyennyt kuitenkin ajattelemaan, suunnittelemaan, suuntautumaan uudelleen. Lukijoille varmasti tärkein uutinen on se, että joku alkaa parantua.
Morjens Maria-Terttu,
Lämmin kiitos sanoistasi! Jos joku saa tästä hivenenkin lohdun murusta, olen äärimmäisen onnellinen 🙂
Olipa ihanaa luettavaa ja ihanaa, että on vertaistukea siellä ruudun toisessa päässä! Niiiin samanlaisia juttuja käyn tällä hetkellä läpi. Muutos on innostavaa ja pelottavaa yhtä aikaa, mutta uskon, että uupumuksen tehtävä on juurikin saada unohdettu sielun ääni kuuluviin. Mahtavaa, että olet alkanut löytää sen. <3
Hola Inkeri!
Täällä sitä ollaan, ja pysytään! Mahtavaa saada lukea myös samankaltaista mutta kuitenkin erilaista
tarinaa, ja vielä taitavan kirjoittajan kynästä (huom. puhun nyt sinusta). ;D Kyllä tällä
kaikella on oltava jokin tarkoitus. Annetaan universumin johdattaa!
Voimaa viikkoosi Inkeri 🙂
Mie oon niin ilonen, että oot löytäny kirjoittamisen. Siun kirjoituksista saa voimaa omiin päiviin ja sama toimii varmasti monilla muillakin! =) <3 Omalla kohdalla kirjoittaminen on myös hyvä tapa purkaa stressiä ja jäsennellä asioita.
Kiitos S-P! Pohjamudista pulpahtaa onneksi myös jotain
kehittävää esiin joskus..ja samoin on tämä suuri terapeuttinen kokemus joka kerta itsellenikin 🙂
Mikäs tässä on ollut aloitellessa, kun ollu niin pätevät taustajoukot 😉
Parahin Veli! Saan teksteistäsi voimaa ja kannustusta! Kirjoitat juuri sen mitä lukijana haluan-kokemuksen😊 Olen hyvin iloinen että saan aloittaa juuri tämän syksyn kanssasi. Se ei olekaan enää synkkä ja harmaa.
Huomenta Kaisa,
Aivan mahtava kuulla, että jaat matkaani kanssani ja saat siitä itsekin lukijakokemuksia! Aamuni
alkoi erittäin mukavasti, kun luin piristävän kommenttisi 🙂 Tästä me jatketaan, porukalla eteenpäin
tarpoen!
Voimaa tulevaan viikkoosi Kaisa!
Olen tänään sateisena , harmaana sunnuntaina lukenut muutamia kirjoituksiasi.
Ne piristivät kummasti .
Itse olen kokenut myös jonkinlaisen romahduksen ja pienin askelin pystynyt kipuamaan takaisin jaloilleni. Ystävien ja perheen tukemana.
Kirjoituksesi antavat voimaa ja uskoa luottaa että omat siivet vielä kantaa 😊
Moikka,
Ja lämmin kiitos kun jaoit ajatuksiasi 🙂 Kyllä täältä vielä noustaan yksissä tuumin!
We can and we WILL!
Voimaa viikkoosi 🙂
Onnea uudelle polulle <3 Osaat kyllä kirjoittaa sydäntä raastavan kauniisti.
Moikka Hanna,
Ja sydämellinen kiitos tsempistä 🙂 Arvostan sitä todella!
IHANA lukea sun tekstejäsi ja avautumista…herkkää ,rehellistä,opettavaista…ja vielä,että olet haaveittesi tiellä ja polulla..uskalsit jättää entisen…. vaikka se olikin näköjään ihan väistämätöntä….oman kaksoisiskoni kautta noi romahdudasiat ovat tuttuja….pahimpana aikana hän näki oman kastetapahtuman…..söi pitkään pääkallolääkkeitä…..nyt ihan ok.ja kaikki alkoi silloin työpaikkakiusaamisesta…Hienoa,että olet päässyt vähän niinkuin teatterimaailmaan….toivon sulle hienoja hetkiä….minulle kirjoituksesi ovat niitä..
Moikka!
Ja iso ja nöyrä kiitoksen kumarrus sanoistasi! Ne todella lämmittivät sydäntä 🙂 Kyllä muutos oli kohdallani väistämätöntä loppujen
lopuksi..kuten hyvin monella. Mutta pienin askelin eteenpäin. Toivottavasti saan pitää Sinut
matkassani vielä jatkossakin! 🙂
Valoa viikonloppuusi!
Joulun välipäivien tervehdys täältä aamunkankein sormin :). En ole pt, ja mietin, että varsin nopea tie burn outiin taitaa olla esim. nämä ”minä vastaan siitä että asiakas saavuttaa tavoitteensa”-sloganit.
Olet tehnyt valtaisan matkan, jota ei kukaan toinen olisi puolestasi voinut tehdä, ei myöskään ”vahtia” etenemistäsi johonkin suuntaan tyrkkien.
Kiitos kirjoituksestasi ja taidostasi pukea asioita sanoiksi. Kirjoitin tähän ensin pitkät tarinat, mutta totesin että taidan julkaista sen jossain vaiheessa blogina, ja jos sinulle sopii, viitata sinuun tekstin synnyn innoittajana :).
Oivallista matkaa uudelle polullesi!
Moikka!
Ja erittäin lämmin kiitos kauniista sanoistasi! Matka on ollut ja on edelleen hyvin tuulinen, mutta se on minun matkani, sen oli tarkoitus mennä näin. Olen saanut paljon itseäni pystyssä pitävää tyrkkimistä josta olen ikuisesti kiitollinen.
Minulle olisi kunnia, jos haluat viitata tekstiini sitten joskus. Odotan innolla sen lukemista!
Kiitos päiväni piristämisestä ja mahtavia loppuvuoden ”rippeitä” sekä uudenvuoden alkua Sinulle 🙂
Hei! Löysin hiljattain sinun blogisi. Ja olen erittäin vaikuttunut veli hyvä:) Rehellinen ja hyvin kirjoitetut tektisi ovat todella koskettavia ja toivoa tuovia. Erityisesti se iski. Että olet aikaisemmalta ammatiltasi fysioterapeutti/personaltreenari. Joka rehellisesi pystyy kuvamaan hyvin syvistä henkilökohtaisista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan erittäin rehellisesti, monikerroksellisesti, monesta näkäkulmasta ja avoimesti.
Olen vienyt blogiasi eteenpäin varsinkin miesystävilleni, jopa eksäni luettavaksi. Minun mielestä luot tulevaisuuden sanomaa uudesta hyvästä miesmallista.
Olen itse nyt myös sellaisessa parisuhteessa jossa miehini uskaltaa näyttää rehellisesti koko olemuksena minulle avoimesti. Niin hyvässä kun huonoina hetkinä. Ja kaikista tärkeitä hän uskaltaa myös näyttää oman herkyytenä minulle. Silti häneesä on myös se terve miesmäinen ote. Joka ei todellkaan katoa mihinkää vaikka hän näyttää herkyytensä. Se vain minun mielestäni syventää hänen miehistä olemustaa entisestään. Olen myös itse erityisherkkä nainen ja myös miehini on herkkä, mutta ei niin herkkä kun minä. Toivon kovasti varsinkin miehet ikään katsomatta voisvat löytää blogisi ja saivat siitä kosketuspintaa ja työkaluja itselleen.
Itse olen myös pitkällä sairaslomalla fyyisen rasitusvamman takia sekä loppuupalamisen takia. Olen pikkuhiljaa matkalla kohti kuntoutumiseni polkua ja tie on ollut pitkä ja matkaan on mahtunut paljon jyrkänteitä ja kuoppia myös. Ja käyn myös terapiassa.
Blogisi antaa todellakin samaistumispintaa ja vertaistukea. Niin monet asiat mitä olet kokenut ovat kuin omasta elämästäni. Olen todellla kiitollinen tämän blogin löytämisestä. Myös minullakin on niin onnelinen tilanne. Että olen hyvässä parisuhteessa, missä mieheni on ollut erittäin ymmärtäväinen minun sairastumistani kohtaan ja tukenut minua kuin vakaa kallio. Hän on ennenkaikkea opettanut minulle, mitä on olla herkkä mutta henkisesti vahva mies. Onnea kuntoutumisesi matkalla Veli hyvä…:)
Tervehdys ystävä!
Erittäin iso kiitos palautteestasi. Se pelasti päiväni! Jos joskus epäilen miksi teen tätä, niin juuri tämän takia.
On ilo jakaa elämänipolkuani ja saada peilailla sitä kaltaistesi ihmisten kanssa hyvässä hengessä toisiamme tukien! Olen sangen
otettu kauniista sanoistasi. Toivon sinulle ja lähimmäisillesi kaikkea parasta ja samoin voimaa kuntoutumiseen. Olen varma, että
menet asian kanssa maaliin ja olet entistä vahvempi ja seisot vielä tukevammin omilla jaloillasi kuin koskaan!
Valoa viikonloppuusi!
Veli